maanantai 16. lokakuuta 2017

Casa Modernisti hirteen esittäytyy

On vähän epätodellinen olo tässä tietokoneen ääressä. Minun ympärillä on hiljaista - vain ikälopun koiran tuhina kuuluu jalkojen vierestä. Lapset nukkuu ja minä en todellakaan aio käydä tarkistamassa tänä aamuna, onko ne elossa vai ei :)

Nyt äkkiä raportoimaan projektista. Meidän hirsipystytys on valmis! Ja vesikatto! Eihän kaikki tietenkään mennyt putkeen. Kaikki pikkuikkunat on vielä tulematta tontille, joten vähän karrikoiden ikkuna-aukoista sataa sisään. Myös lautakaton ja vesikaton asennuksen väälin jääneinä muutamana päivänä tuli vettä kuin esterin perseestä. Mutta me ollaan jo päästy istumaan meidän kuvitteellisen ruokapöydän ääreen ja ihailemaan maisemia. Ja hypistelemään hirsiseiniä ja nuuskuttelemaan niiden tuoretta (ja märkää :) tuoksua. Tunne siitä, että tämä on sittenkin todellista ja meille tosiaan tulee upea koti, kumoaa kaiken maailman kökköyden aiheuttaman ahdistuksen. Lakonisesti täytyy kuitenkin todeta, että joskus pitää tehdä PIRUSTI töitä, että kyseinen kumoutuminen tapahtuu.

Nyt ei kuitenkaan enempää höpötystä, vaan lähdetäänpä kierrokselle!

Tervetuloa casa Modernisti Hirteen!
Tässä näkymä meidän ulko-oven edestä.

Tähän ralliradalle tulee ensin kodinhoitohuone,
vierashuone, vessa, rinsessanhuone vaatehuoneella ja
viimeisenä pikkuherran huone.


Saunan reunalta löytyi tämmöinen kumma rako.
Kaipa sen joku laittaa umpeen...
Nyt päästiin alakerran terassille. Tässä köllötellään
ensi kesänä!
Yläkerta on yhtä isoa tilaa lukuunottamatta master bedroomia härpäkkeineen.
Tässä kuvassa minä seison jokseenkin keittiön takaseinän kohdalla.
Kuvitelkaa siis eteenne saareke, sen taakse iso ruokapöytä ja
päätyyn muhkea sohvaryhmä.
Tässä sama osoite eri suunnasta. Master bedroom alkaa tuosta, mihin musta
liukuovi loppuu. Alakerran arkiolkkarin ja saunan päällä meidän katettu terassi.
Tässä näkymät terassilta sisään.
Harmillisen huonosti näkyy kuvan vasemmassa reunassa heijastuksen
takia keittiön ikkuna, mutta se on upea kaikessa isoudessaan.
Näkymät ilta-auringon suuntaan terassilta. Onneksi ollaan huomattavasti
korkeammalla kuin naapurit. Meillä ei meinaa taida riittää rahat screen-verhojen
hankintaan ja koti on kuin iso akvaario!

Päätetään kierros tontin kaakkoisnurkalta otettuun kuvaan. Tuosta kun saadaan
vielä kuori kuntoon, telineet pois ja musta kuultoväri pintaan niin avot!

Lopuksi vielä pakko kerran kehaista Eevo Moorastin kokoomisporukkaa. Harvoin näkee niin ahkeria, tunnollisia ja huolellisia työmiehiä positiivisella asenteella varustettuna. Meidän kokemukset Eevosta olivat niin positiivisia, että palkkasimme silmää räpäyttämättä Sarikas Oü:n tekemään myös talon loput ulkopuoliset puutyöt ja mahdollisesti myös monta hommaa sisältäkin. Mahtiporukka!

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Ikuistettuja hetkiä

Te, joilla on useampia lapsia, tiedätte, kuinka kaikki on toisin sen kakkosen kohdalla. Enää ei niin jännitetä, osataan nauttia vauva-ajasta enemmän eikä pelätä kaikkea ja koko ajan. Kääntöpuolikin löytyy. Kakkosparka ei pääse vauvauintiin, saa yhtä paljon uusia vaatteita ja molempien vanhempiensa jakamatonta huomiota. Esikoisemme veimme vauvakuvaukseen noin kolmen kuukauden ikäisenä. Oli tietenkin pyhä tarkoitus toistaa sama kuvio kuopuksen kanssa. Toisin kuitenkin kävi. Lopulta saimme järjestettyä kuvauksen neidin ollessa puolivuotias, mutta eihän kuopus saa ikiomaa kuvausta tietenkään, vaan muutaman yksilökuvan perhepotretin oton yhteydessä :)

Valokuvaajan valinta oli helppo. Olimme nähneet paljon taitavan valokuvaajaystävämme Emmi Kaukelinin ottamia vauva- ja perhekuvia, joten hänen värvääminen hovikuvaajaksemme oli itsestään selvyys. Paikan valinta kuvaukselle oli taas vaikeampi tehtävä. Selailimme Pinterestia saadaksemme ideoita kuvaukseen. Pinterest oli täynnä kuvia kauniista perheistä kirsikkapuiden, viljapeltojen, kukkaketojen, sammalisten metsien ja muiden vastaavien keskellä. Löytyi kivoja asetelmia, mutta ei oikein inspiraatiota kuvauspaikalle. Ryhdyin miettimään, että kuvat pitäisi ottaa paikassa, jolla on meille erityinen merkitys. Ja salama iski kuin kirkkaalta taivaalta: meidän kuvat otettaisiin tietenkin työmaalla! Paikassa, joka on pian meidän oma koti, jossa meidän lapset kasvavat aikuisiksi ja jota ei enää ikinä ole siinä muodossa kuin näissä kuvissa.








Muistakaahan tekin ikuistaa katoavat hetkenne, tavalla tai toisella.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Pieni joulu joka aamu

Muistatteko sen olon, kun lapsena herättiin jouluaattoaamuna ihan täpinöissä? Se jännityksen kutina masussa koko päivän, kunnes illalla pääsi avaamaan lahjat ja ai että sitä riemua! Minulla on tällä hetkellä semmoinen olo lähes päivittäin. Minun joulu tosin kestää noin neljä viikkoa ja joulupukkina toimii Honkatalojen ihanan pystytysporukan Eevo. Meillä on siis hirsipystytys käynnissä!

Meillä oli hieman hässäkkää sivutäyttöjen kanssa ja loppujen lopuksi päädyttiin asentamaan telineet koko rakennuksen ympärille, jotta pystytysporukan turvallisuus olisi ennen kaikkea taattu. Tämä on tuonut meille sen ihanuuden, että ollaan päästy ihastelemaan töitä ja edistystä myös ylhäältä käsin. Onni on myös asua kävelymatkan päässä tontista, sillä nyt sinne tosiaan haluaa päästä kurkistamaan edistystä päivittäin. Ensimmäisen hirren ankkurointi kesti oman tuskallisen aikansa, mutta sen jälkeen alkoikin tapahtumaan.



Noin viikossa pystytysporukka oli saanut rakennuksen jo ensimmäisen kerroksen korkeuteen. Mun joulupukkia Eevoa on syytä kyllä kehua. Eevon porukka on todella asiantunteva ja ahkera. Tärkeitä asioita, kyllä! Mutta yksi isoimmista asioista minulle on ollut se, kuinka meidät otetaan päivittäin vastaan työmaalle hymyillen ja aina on aikaa myös jutella ja vastata meidän hölmöihinkin kysymyksiin.


Minun lempipaikka työmaalla on ehdottomasti eteinen. Siitä tulee olemaan talon valmistuessa niin ihana näkymä: suoraan edessä Gradon sirot mustat portaat, oikealla alakerran isot ikkunat terassille sekä edessä näkymä koko talon läpi isolle eteläseinän ikkunalle.


No jaa, tuo kuva nyt ei ehkä tee ihan oikeutta edelliselle fiilistelylle, mutta minun vilkkaan mielikuvituksen voimalla siitä tulee upea :) Ehkä tästä arkkitehdin kuvasta saa kuitenkin paremmin kiinni, mistä puhun.


Viimeisin joululahja tuli lauantain ja sunnuntain välillä. Meidän taloon oli ilmestynyt posipalkisto. Välikaton, vaikkakin toistaiseksi hyvin ilmavan sellaisen, tuleminen muutti rakennuksen ilmettä kummasti.


Yllä olevasta kuvasta näkyy kivasti, millaiset maisemat toisen kerroksen ikkunoista tulee, sillä tuo tolppien välissä näkyvä seinä on täysin kokonaan ikkunaa. Tämän päivän iloisin ylläri oli taas eteinen. Posipalkisto sai nimittäin aikaan sen, että tämä ihastelija sai vielä paremman kuvan kotiintulonäkymästä. Porrasaukon ilmestymisen myötä tajusin, kuinka eteisestä näkyy hienosti myös yläkerran takka ja ikkunat maisemineen.


Haaveilijan on kuitenkin helppo hymyillä! Meillä on vielä pitkä matka muuttoon, mutta tällä hetkellä allekirjoittanut näyttää syystäkin Hangon keksiltä :)



torstai 7. syyskuuta 2017

Hirret tulloo, hirret tulloo!

Pikku juttu, yhtään en ole ollut innoissani. Ja yhtään ei ole ollut vaikeuksia päästä tähän pisteeseen. Ja Pinokkion lailla nenä venyy.

Kaksi epävarmaa teiniä haparoimassa peiton alla; toisiaan hylkivät magneetit, joita yrität epätoivoisesti painaa yhteen; neliön mallinen muotopala, jota kaksivuotias vimmalla tunkee pyöreään koloon. Tällaisia mielikuvia on pyörinyt päässä viime päivien raksahaasteita ratkoessa. Meillä on siis ollut yhteensopivuusongelmia. Olen katkerana seurannut isäntää, joka kylmän viileästi ratkaisee ongelmia niiden ilmetessä, kun taas minulla harmaita hiuksia nousee potenssiin kaksi ja vingun sekä vikisen enemmän kuin meidän kaksivuotias taapero.

Mutta kuitenkin kumoaa kaiken edellä sanotun. Ongelmat on ratkottu, telineet on pystytetty, piha on siivottu, kellarin lattia valettu, nosturi kasattu ja HIRRET OVAT SAAPUNEET! (aivoissa huutaa satapäinen mieskuoro samalla hoosiannaa!)

Kellarin betonivalut tehtiin viime tipassa.
Telineitä kasattiin myös hurjaa vauhtia, sillä sivutäyttöjä ei
pystytty tekemään ennen hirsitoimituksen tuloa.
Tässä vasta noin kolmasosa meille tulevista hirsistä.
Ei ollut toivoakaan mahduttaa kaikkia kerralla tontille :/
Meidän länsinäkymä yläkerran korkeudelta. Aaah!
Panoramakuvaa rakennustelineiden eteläseinustalta.

P.S. Minä vietin vähintään vartin kaivelemassa hirsiä muovikääröistään ja nuuskimassa niitä autuaana.

maanantai 28. elokuuta 2017

Kuka meillä määrää kaapin paikan?

Tulee ihan Joel Hallikainen ja vanha kunnon Tuttu juttu -ohjelma mieleen. Nyt ei kuitenkaan ole kyse parisuhteen laadusta, vaan kiperistä kiintokalusteiden valinnoista.

Kaappien paikat määriteltiin alunperin sujuvassa yhteistyössä Plusarkkitehtien Tarun kanssa. Sen jälkeen alkoi kiivas pohdinta ja selvitystyö siitä, mistä kaapit ostettaisiin. Halusimme panostaa laatuun, etenkin keittiön osalta. Muistutuksena hieman kuvia meidän moodboardista, niin päästään kärryille siitä, millaista fiilistä meidän kotiin haetaan kiintokalusteilla.

Keittiön fiilistelykuva
Valkoista mustan lisäksi


Päätimme rajoittaa kilpailutusta sekä kiire- että tunnesyistä. Ei vaan riittänyt rahkeet käydä läpi isoa määrää toimijoita, joita tämä maa on pullollaan, etelänaapurista puhumattakaan, Päädyimme pyytämään tarjousta kolmelta eri firmalta: tunnetulta, tykätyltä ja suositellulta eli Puustellilta, Opdecolta ja Keittiökalustetukku White Forestilta. Näistä kaikista saimme mukavaa ja asiantuntevaa palvelua. Puustellin nyt tuntee kaikki, mutta Opdecoon tutustuimme vuoden takaisilla Habitare-messuilla. Ihastuimme siellä heidän mallikeittiöönsä ja yrityksen kotimaisuus ja yksilöllisyys oli meille iso plussa. White Forestiin taas tuli suositus rakentavalta ystäväpariskunnaltamme, joiden kaikki kiintokalusteet tulevat WF:lta. Valitettavasti yhteistyö White Forestin kanssa tyssäsi siihen, että heidän myyjänsä joutui jäämään sairaslomalle eikä yritys ikinä pystynyt tekemään meille tarjousta. Mälsää, sillä olisimme mielellään verranneet heidän hintaansa Puustelliin ja Opdecoon. Puustellin kanssa taas keskusteltiin pitkään ja hartaasti. Sieltä löytyi myös paras ovimalli, joka hurmasi meidät ja sai vakuuttumaan siitä, että meidän keittiöstä tulee kuin tuleekin musta! 

Puustelli ja Opdeco kilpailivat pitkään meistä asiakkaina. Lopuksi Opdeco vei pitemmän korren Puustellin upeasta ovimallista huolimatta alla olevista syistä.
  • Kiintokalustesuunnitelmia katsoessa Puustelli sanoi aina, että tulee hieman halvemmaksi ottaa stardardimittainen kaappi ja laittaa esim. yläpuolelle peitelevy. Opdeco ei ikinä maininnutkaan standardimittaa - tarjous tehtiin suoraan kiintokalustesuunnitelmassa olevien mittojen mukaan.
  • Puustellilla kaappien rungot tehdään edullisemmasta levystä (niin kuin kaikkialla) ja rungon jäädessä näkyville sen eteen tehdään päätylevy asiakkaan toivomasta materiaalista. Tämä tuo aina noin kaksi senttiä lisää kaappien leveyteen per pääty. Opdeco tekee rungon näkyville jäävän sivun suoraan asiakkaan toivomasta materiaalista. Ei siis ylimääräisiä senttejä reunoille.
  • Opdeco teki hurjasti töitä, että löysi meille samanlaisen mäntyviiluisen oven kuin Puustellilla. Heillä ei ollut tällaista mallistossaan ja sen löytäminen ei ollut ihan helppo juttu. Mutta se löytyi!
  • Opdecon hinta oli asennuksineen edullisempi. Ja silti kaikki kaapit ovat juuri meidän toivomien mittojen mukaan.
Tykätty siis voitti tällä kertaa eli me ollaan Opdecon onnellisia asiakkaita! Heiltä tulee meille myös muutama mittatilaushuonekaluja: alakerran arkiolohuoneen tv-taso, työhuoneen pöytä sekä parven peitelevy. Varmaan ihan pöhköä sanoa, mutta jotenkin tuntuu, että Opdecon mukana tulee pieni pala luksusta, kun kaikki tehdään juuri niin kuin pyydät. Ja silti hinta oli markkinajätti Puustellia edullisempi. Nyt pitää vaan malttaa odotella pitkään ja hartaasti, että talo saadaan kasaan ja kaapit paikoilleen :)