sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Täyteblogi numero uno! :)

Perjantai oli verisuonia jäätävä päivä! Heikki Honkataloilta toi meille ensimmäisen hinta-arvion tulevasta talopaketistamme ja jännitys olikin sen mukaista Sitä ennen olimme saaneet ainoastaan Spigotilta LVIS-tarjouksen, mutta emme vielä muuta. Minä ikuisena varovaisena kirstunvartijana olin vääntynyt jännityksestä rullalle. Enkä täysin syyttä, sillä hinta meni yli sen, mitä budjettiin olisi mahtunut. Olisi ihana sanoa, että tämä on Honkatalojen syytä - pirun kallis designpulju! ;) Mutta tällä kertaa syy löytyy peilistä, sillä me vaan innostuttiin kakkua syödessä sen verran, että neliöistä pihistely saati terassien kutistaminen ei vain enää tunnu millään onnistuvan. En nyt lähde ruotimaan budjettia sen tarkemmin, sillä meille ei vielä ole tarpeeksi tarjouksia, jotta lopullinen hinta-arvio olisi tiedossa. Toivon mukaan ensi viikon lopulla ollaan viisaampia, kun saadaan arviot maatöistä, perustuksista, kellarikerroksesta ja sisätöistä. Jatketaan tästä aiheesta siis myöhemmin lisää.

Jännitystä saadaan lisää tiistaina, kun Johannes menee Plusarkkitehtien Janin kanssa tapaamaan Espoon kaupungin rakennusvalvojaa ennakoivan lupakäsittelyn muodossa. Suurin jännääminen koskee meidän kattoa, sillä kaava määrittelee, että rakennusten pääasiallisena kattomuotona tulee olla harjakatto. Alueelle on tosin annettu lupia muunlaisillekin katoille, mutta vähän tuo klausuuli silti huolettaa. Mutta jätetään huolehtiminen siihen asti, kunnes oikeita ogelmia ilmaantuu. Nyt muutamia fiilistelykuvia ja ensi viikonloppuna jatketaan toivon mukaan konkreettisemmalla tekstillä! :)

Ihanan väritöntä ja pelkistettyä. KonMarin juuri lukenut tykkää!
Kuva: Pinterest


Ihana lentsikkahylly lastenhuoneen seinälle.
Kuva: Pinterest
Tällä hetkellä mieli halajaa harmaata saunaa.
Kuva: Pinterest
Meidänkin makuuhuoneesta tulee iso ikkuna terassille.
Kuva: Pinterest
Tässä hyvä DIY-projekti Johannekselle.
Kuva: Pinterest

2 kommenttia:

  1. Meillä oli tuo sama klausuuli + kattokulmat, lupakäsittelijäkin oli sama. Meidän kohdalla ei saatu pulpettikattoa, vaikka samaan kortteliin oli sellainenkin rakennettu. Tosin tähän asiaan ilmeisesti vaikuttaa se kuinka hyvä kaveri arkkitehti on tuon lupakäsittelijän kanssa. Lähistölle on nimittäin rakennettu tällaisella suhteella yksikerroksinen talo kaavan mukaan 2-kerrosalueelle. Toivottavasti saatte kattoasian läpi, itseä tämä harmittaa vieläkin, vaikka oli tiedossa kun tontti ostettiin... Kerrohan lisää miten käy :)

    Laura Linnuntieltä :) https://straightlinedistance.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Harmaa sauna kiinnostaisi täälläkin ja itseasiassa sama kuva pinterestistä tallennettuna! Oletko tarkemmin miettinyt materiaaleja? Minkä valmistajan tuotteita käytätte?

    VastaaPoista