sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Hitaasti hirteen

On se kumma, kun aika vaan vierii eteenpäin, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Talonsa jo rakentaneet konkarit varmaan naureskelevat hiljaa mielessään, että "nonniin, nyt alkaa rakentamisen realiteetit näillekin untuvikoille pikku hiljaa selviämään!" :)

Muutama asia on kuitenkin tapahtunut viimeisen kahden viikon aikana. Johannes kävi arkkitehtimme Jani Lahden kanssa ennakoivassa lupakäsittelyssä Espoon kaupungin lupatarkastajan kanssa. Kaksi kommerverkkiä tuli esille: autokatos ja katto (ylläri pylläri, hän kirjoittaa hyvin lakonisesti). Autokatoksen haaste oli helppo korjata. Tarkastaja siis sanoi, että palovaatimukset eivät täyty, jos katos ei ole avoin kahdelta seinältä. Joten siirsimme varaston portaiden viereen katoksen vasempaan reunaan ja autojen oikealle puolelle tulee avonaisempaa varasto/pyörätilaa kevytrakenteisella "seinällä" esim. puuritilää tai vastaavaa. Tällä tavoin mahdollinen savu pääsee poistumaan kahteen suuntaan ja Espoon kaupunki voi edelleen ylpeillä tyytyväisenä asukkaidensa turvallisuudella. 

Mutta aijai, se katto. Tästä ei selvittykään ihan niin helpolla ja jännitys jatkuu edelleen. Lupakäsittelijämme totesi, että tässä asiassa meidän pitää ottaa yhteys alueen kaavoittajiin ja pyytää heiltä lausunto koskien kattoamme. Johannes teki tätä varten reippaana miehenä pyöräretken alueella Janin ehdotuksesta. Kaavoittajalle otettiin kuvia kaikista kaava-alueen rakennuksista, joiden katto poikkesi kaavan määräyksistä. Alkuviikosta otetaan sitten yhteyttä kaavoittajaan. Sormet ja varpaat ristiin!!! Muuten kaikki oli lupakäsittelijän mielestä kunnossa luvan jättämistä varten ja arvioi käsittelyajan olevan 3-4 viikkoa. Nopea kaveri meillä näköjään!

Toisaalta kiire ei ole, minkä voi otsikostakin päätellä. Tarjouksia odotellaan edelleen (huoh!) ja ne tarjoukset, mitä ollaan saatu, ovat pelottavan suurisummaisia. En siis edelleenkään ruodi raha-asiota enempää, kun faktat ovat vielä näin levällään. Mutta aamuyön pikkutunteita pikkuherran tuttikuriirina toimisen jälkeen tämän kirstunvartijan vatsaa on vääntänyt huolesta kerran jos toisenkin. No, reippaasti eteenpäin ja tulta päin, hiiohoi ja en garde! Kyllä se tästä.

P.S. Johannes-parka saattaa menettää alakerran kuntoiluhuoneensa. Ultra nimittäin paljasti, että minä saan mitä todennäköisimmin sisustaa Plusarkkitehtien Tarun kanssa prinsessahuoneen!

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Täyteblogi numero uno! :)

Perjantai oli verisuonia jäätävä päivä! Heikki Honkataloilta toi meille ensimmäisen hinta-arvion tulevasta talopaketistamme ja jännitys olikin sen mukaista Sitä ennen olimme saaneet ainoastaan Spigotilta LVIS-tarjouksen, mutta emme vielä muuta. Minä ikuisena varovaisena kirstunvartijana olin vääntynyt jännityksestä rullalle. Enkä täysin syyttä, sillä hinta meni yli sen, mitä budjettiin olisi mahtunut. Olisi ihana sanoa, että tämä on Honkatalojen syytä - pirun kallis designpulju! ;) Mutta tällä kertaa syy löytyy peilistä, sillä me vaan innostuttiin kakkua syödessä sen verran, että neliöistä pihistely saati terassien kutistaminen ei vain enää tunnu millään onnistuvan. En nyt lähde ruotimaan budjettia sen tarkemmin, sillä meille ei vielä ole tarpeeksi tarjouksia, jotta lopullinen hinta-arvio olisi tiedossa. Toivon mukaan ensi viikon lopulla ollaan viisaampia, kun saadaan arviot maatöistä, perustuksista, kellarikerroksesta ja sisätöistä. Jatketaan tästä aiheesta siis myöhemmin lisää.

Jännitystä saadaan lisää tiistaina, kun Johannes menee Plusarkkitehtien Janin kanssa tapaamaan Espoon kaupungin rakennusvalvojaa ennakoivan lupakäsittelyn muodossa. Suurin jännääminen koskee meidän kattoa, sillä kaava määrittelee, että rakennusten pääasiallisena kattomuotona tulee olla harjakatto. Alueelle on tosin annettu lupia muunlaisillekin katoille, mutta vähän tuo klausuuli silti huolettaa. Mutta jätetään huolehtiminen siihen asti, kunnes oikeita ogelmia ilmaantuu. Nyt muutamia fiilistelykuvia ja ensi viikonloppuna jatketaan toivon mukaan konkreettisemmalla tekstillä! :)

Ihanan väritöntä ja pelkistettyä. KonMarin juuri lukenut tykkää!
Kuva: Pinterest


Ihana lentsikkahylly lastenhuoneen seinälle.
Kuva: Pinterest
Tällä hetkellä mieli halajaa harmaata saunaa.
Kuva: Pinterest
Meidänkin makuuhuoneesta tulee iso ikkuna terassille.
Kuva: Pinterest
Tässä hyvä DIY-projekti Johannekselle.
Kuva: Pinterest

lauantai 1. lokakuuta 2016

Kuka laittaisi mulle ruokaa?

Olisipa niin ihanaa, jos päivällisajan lähestyessä laiskuus ja ahdistus ei kasvaisi ekspotentiaalisesti. Katson usein kaiken maailman Master Cheffejä ja ihailen heidän antautumustaan ja luovuuttaan ruuanlaiton suhteen. Älkää käsittäkö väärin, minä rakastan syömistä! Mitä parempi ruoka, sitä parempi mieli! Mutta kuka sen ruuan kokkaisi? Johannes on meistä ehdottomasti innostuneempi ruuanlaittaja. Joskus minäkin innostun ja jopa nautin ruuanlaitosta, mutta enimmäkseen se ei inspiroi. Keittiö on silti minunkin mielestä kodin sydän, kaikesta nihkeilystäni huolimatta. Joten kyllä, meidänkin keittiöön tullaan panostamaan - tarvittaessa jopa muiden asioiden kustannuksella.

Tässä sivujuonteena on pakko todeta, että meille - ja etenkin Johannekselle - on muodostunut vahva rakkaussuhde Pinterestiin. Aijai, sitä inspiraation määrää!

Muistinvirkistykseksi meidän keittiö tulee sijoittumaan
talon toiseen kerrokseen ja on täysin yhteydessä ruokailutilaan ja olohuoneeseen. Yksi iso avoin tila koko perheen oleskeluun. Saarekkeen pituus on tämän hetken piirustuksissa 320cm ja takaseinän kaappeja saatetaan vielä vähän leventää lähemmäs makuuhuoneen ovea. Meidän keittiössä kaikki työskentelytila tulee olemaan saarekkeella ja takaseinä on lattiasta kattoon kaappia. Saarekkeelle tulee siis vesipiste lavuaareineen ja 80 cm leveä liesi. Uunit, mikrot ja sen sellaiset tulevat takaseinään sopivalle työskentelykorkeudelle. Sen tarkempaa suunnitelmaa kodinkoneiden sijoittelusta ei ole vielä tehty. Pitää käydä tapaamassa keittiösuunnittelijoita sitten, kun päästään suunnittelussa vähän pidemmälle. Mutta tällä hetkellä meidän ykkösinspiraatio on tullut seuraavasta kuvasta.

Kuva: Pinterest

Kuva: Pinterest

Tietäisikö joku, tekeekö kukaan tuollaisia upotettuja lavuaareja ainakin näennäisesti samasta materiaalista kuin koko saareke? Tunnustus: tämä on laiskurin esittämä kysymys, sillä en ole vielä yrittänytkään etsiä tähän itse vastausta :)

Yksi tärkeä asia kettiön suhteen on se, että minä haluan suurimman osan tavaroista tasoilta piiloon. Tämän hetkisen kotikaaoksen keskeltä on noussut vahva halu saada kotiin selkeää konmarisuutta ja vain kauniit, tarkkaan valitut tavarat esille. Tämä tarkoittaa keittiössä sitä, että vedenkeittimet ja vastaavat täytyy ehdottomasti saada pois näkyvistä. Tästäpä syystä meille tulee jonkin sorttinen aamiaiskaappi.

Kuva: Aina keittiöt
Kuva: Esan levykaluste
Pinterestistä on löytynyt myös muutamia muita hyviä ideoita järjestyksen ylläpitämiseksi. Täytyy panostaa siihen, että löytää hyvän keittiösuunnittelijan, jolla riittävän innovatiivinen ote työhön ja hyvät valikoimat siihen, että kaapit ja laatikot saadaan organisoitua erittäin käytännöllisiksi myös sisältä!

Bioroskat suoraan reiän kautta roskiin - nerokasta!
Kuva: Pinterest
Sipulit pöydiltä roikkumasta laatikkoihin. Kuva: Pinterest
Vedettävissä hyllykaapeissa tavaroiden saatavuus toimii.
 Kuva: Pinterest
Tyyli ei lainkaan meidän, mutta olisipa meidänkin kattilat näin
hyvässä järjestyksessä tulevaisuudessa!
Kuva: Pinterest

Tässäpä meidän haaveilua saada aikaan sellainen keittiö, jossa tämäkin äiti jaksaisi laittaa inspiroituneemmin ruokaa. Otetaan todella mielellään vastaan kommentteja teidän keittiöideoista ja hyvistä käytännönratkaisuista. Ja tekijöistä ja kodinkoneista myös!

Me odotellaan tällä hetkellä alustavaa käyntiä Espoon kaupungin rakennusvalvontaan ja budjettilaskelmien etenemistä. Kirjoitellaan niistä sitten, kun asiat nytkähtelevät eteenpäin. Hyvää viiikonloppua kaikille!

P.S. Pyritään jatkossa julkaisemaan uusi blogi aina viikonloppuisin. Pysykää siis kuulolla taas ensi viikonloppuna! :)



lauantai 24. syyskuuta 2016

"Tää ois tämmönen laatikko"...

...sanoo Plusarkkitehtien Jani Lahti hymyillen ojentaessaan meille tulevan kodin ensimmäiset luonnokset. Minä ja Johannes ollaan jo muutama päivä oltu kuin tulisilla hiilillä ja nyt ne on vihdoin tässä! Ensimmäiset luonnokset! Alkuinnostuksen jälkeen hiipii epäilys. Eihän nämä nyt kuitenkään näytä ihan siltä kuin omissa mielikuvissa. Me opittiinkin vasta pikku hiljaa, että luonnosten tekeminen on upea vuorovaikutteinen keskustelu asiakkaan ja asiantuntijan välillä, jossa pitää sopivassa suhteessa pitää oma päänsä, mutta kyetä myös luottamaan ammattilaisen visioon.

Törmäsimme Janiin ensimmäisen kerran, kun kävimme läpi Honkatalojen esitettä syvän hartauden vallassa. Tykästyimme hänen Plusmallistoonsa samantien ja Honkatalojen Heikki laittoikin hösseliksi ja järjesti meille yhteisen tapaamisen jo ennen sopivan tontin löytymistä. Visiot ja kemiat tuntuivat kolahtelevan oikealla taajuudella ja meidän mielessä päätös arkkitehdistä oli tehty tuon tapaamisen jälkeen. Janin tapa kuunnella asiakasta, suunnitella toimiva, mutta kaunis koti ilman taiteen tuomaa liikaa kuormitusta, ja kantaa ylpeyttä omasta työstään ratkaisi homman meidän mielissämme. Puhumattakaan Janin tasaisin välein pilkahtavasta kuivasta huumorista, joka kolahti meihin kuin kalikka koiraan. Plusarkkitehtien sisustusarkkitehti, asiantunteva Taru Kivioja, on myös ollut alusta saakka osa suunnittelutiimiämme.

Tontin ostamisen ja kesälomien jälkeen alkoi pitkään odotettu suunnitteluvaihe. Ensimmäisen luonnoksen pohjalta löydettiin nopeasti uusi yhteinen suunta. Meille tulisikin yhden laatikon sijasta kaksi laatikkoa! Alla ensimmäinen kahden laatikon luonnos.


Ulkoapäin ihastuimme taloon heti. Kaksi isoa terassia, joista toinen katettu, sai meidät heti suunnittelemaan kaikkia niitä upeita juhlia, mistä suurin osa jäisi kuitenkin pitämättä arjen katalien kiireiden takia :) Mutta aijai, se pohjan suunnittelun tuska. Kaaosteoriassakin terminä tunnettu perhosefekti on tässä pahimmillaan. Muuta yhtä asiaa, niin yhtäkkiä talon toisessa päässä kaikki meneekin totaalisen uusiksi eikä tosiaankaan aina toivottuun suuntaan. Me opittiinkin muutaman epäonnisen korjausyrityksen jälkeen, että joistain asioista kannattaa keskustella arkkitehdin kanssa eikä vain pyytää tekemään haluttuja korjauksia.

Ensimmäinen pohjapiirustus oli tarkoituksella pelkkä raakile, jonka pohjalta lähdettiin hiomaan asioita yhdessä. Isoimmat korjattavat asiat olivat alakerran yksi puuttuva makuuhuone ja yläkerran eteläseinän makuuhuoneen sijainti. Me halusimme yläkertaan ehdottomasti vanhempien makuuhuoneen ja avoimen keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen sieltä avautuvien hienojen näkymien takia. Alakertaan jäisi siis sisäänkäynti, kodinhoitohuone, kaksi lasten makuuhuonetta, työhuone/vierashuone, arkiolohuone sekä sauna ja kylpyhuone. Muutamien pyörittelyjen jälkeen päädyimme lopulta alla olevaan pohjaratkaisuun ja tämän perusteella olemme lähteneet tekemään projektille budjettia sekä sopineet alustavan tapaamisen rakennusvalvontaan. Löydät vielä enemmän kuvia Luonnokset-sivuilta.

Merkittävin muutos meille oli se, että saimme alakertaan puuttuvan huoneen, yläkertaan ikkunat etelään ja olohuoneen eteläseinälle makuuhuoneen sijaan. Myös portaista tuli näyttävämmät suorina ja ikkunan eteen sijoitettuna. Isoin vastareaktio arkkitehdin visiolle tuli pitkästä "käytävästä" ovelta eteläseinälle asti - huudeltiin "Hukkaneliöitä!" eikä saatu kiinni Janin ajatuksesta alkuun ollenkaan. Pyydettiin muutoksia, mihin saatiin napakka perustelu, kuinka näkymä ovelta terassille ja eteläiselle ikkunalle antaa kodillemme avoimuutta ja varsinaisen vau-efektin. Tämä yllätti meidät. Oli upea tunne, kun ammattilainen uskalsi seisoa näkemyksensä takana, mikä sai aikaan sen, että osasimme itsekin alkaa katsoa ratkaisua uusin silmin. Ja nyt ei vaihdettaisi tuota ratkaisua mistään hinnasta!

Pohjaa tarkemmin katsoneille on muuten pakko vielä todeta, että tuo Johannekselle ah niin rakas alakerran kuntoiluhuone muuttuu hyvin nopeasti lastenhuoneeksi, jos minä saan sisustaa siitä pienen tytön huoneen. Jos Daniel saa pikkuveljen, niin saattaapi olla, että minäkin innostun jumppaamaan kotona sille varatussa huoneessa poikien jakaessa yhteisen makkarin :) Rakenneultraa siis odotellessa...

Seuraavia mielessä pyöriviä aiheita ovat budjetin teko, eri urakoiden kilpailutus maatöistä sähköihin sekä rakennusurakoitsijan valinta. Antakaahan palautetta, mistä te erityisesti haluaisitte kuulla! :)

P.S. Voit seurata Modernisti hirteen -blogia nyt Bloglovinin tai sähköpostin kautta!

lauantai 17. syyskuuta 2016

Kivestä puuhun

Vuonna kuokka ja kirves haaveena oli moderni valkoinen rapattu kivitalo. Nyt tuo ajatus tuntuu jo kaukaiselta. Sana "hirsitalo" tuohon aikaan olisi naurattanut omana kotina. Mehän ollaan moderneja kaupunkilaisia, ei me missään mökissä haluta asua ;) Toisin kävi.

Törmäsimme Honkaloihin ensimmäisen kerran vuoden 2015 Kivistön asuntomessuilla Vantaalla. Heidän rakentamansa ekotalo Villa Beauty sykähdytti muotokielellään ja modernilla otteellaan. "Mitä hittoa, saako tällaisiakin puutaloja?", pohti kaksi asiaanperehtymätöntä maallikkoa. Honkatalojen nettisivuja tuntitolkulla kahlatessa hirren vieno houkutteleva laulu alkoi tarttua korvamadon lailla. Mikä sen ihanampi ajatus kuin yksimateriaalinen seinä luonnon omasta materiaalista ja lupaus puhtaasta sisäilmasta. Hintakin halvempi kuin kivitaloissa, joihin ei rahat tuntuneet riittävän eikä tosin enää halukaan. Hirsi on vienyt meidän sydämet :) Hirsitalo myös valmistuu kivitaloa nopeammin. On ollut upea seurata kanssasisarien ja -veljien postaamia valokuvia Hirsitalojen rakentajat -facebook ryhmässä ja nähdä, kuinka nopeasti hirsitalo nousee harjakorkeuteensa!

Hontatalot taas on vakuuttanut meidät sillä, että hirsitalo voi olla moderni, sisältää paljon ikkunapintaa (meidän ehdoton vaatimus!) ja olla silti omalla tavallaan eteerinen yhtä aikaa. Me nimittäin vietimme tuntitolkulla aikaa muidenkin hirsitalotoimittajien nettisivuilla eikä yhdenkään muun yrityksen talot vastanneet meidän visuaalisia toiveita modernista hirsitalosta.

Honkatalojen Plusmallistosta inspiraatiota
Otimme yhteyttä Honkatalojen edustajaan Heikki Jääskeläiseen ja onnellinen yhteistyömme on jatkunut siitä asti. Heikki on ollut aktiivinen kumppanimme alusta asti: käynyt katselemassa potentiaalisia tontteja kanssamme; tullut kotiimme neuvottelemaan, kun pienen vauvan kanssa oli raskasta liikkua; ottanut säännöllisesti (mutta ei liian usein!) yhteyttä ja kysellyt, miten tontin etsintä sujuu. Heikki on myös pitänyt meidät myös maan tasalla realistisella ja rehellisellä otteellaan. Honkatalot ei ehkä ole halvin talotoimittaja, mutta he ottavat asiakkaansa erinomaisesti huomioon, pystyvät tuottamaan yksilöllisiä, linjakkaita design-hirsitaloja ja ansaitsevat ainakin meidän luottamuksemme. Jatkossa nähdään, että jatkuuko satumme yhtä ruusunpunaisena vai tuleeko paha noita sotkemaan jossain kohtaa kuvioita :)

  

Heikiltä muuten saimme myös ehdotuksia arkkitehdeiksi ja hyvin rehellisen mielipiteen siitä, kenen hän uskoisi sopivan parhaiten meidän tarpeisiin, design-toiveisiin ja henkilökemioihin. Ja näin löysimmekin itsellemme mitä mainioimman arkkitehdin! Tästä yhteistyöstä ja luonnosteluprosessista lisää seuraavassa blogissa.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Tuoreet tontinomistajat

Nyt se sitten oikeasti tapahtui. Ympäri mennään yhteen tullaan - me siis päädyttiin kesäloman kynnyksellä ostamaan tontti, jota käytiin katsomassa kaikista ensimmäisenä  melkein vuosi takaperin, ja josta minä kärkkäästi sanoin, että tätä me nyt ei ainakaan osteta! Ihan liian kallis ja kamalasti töitä, ennen kuin edes pääsee rakentamaan! Johannes, meidän perheen visionääri, oli toista mieltä tontin potentiaalista, mutta ei onneksi hinnasta. Mutta kuinkas kävikään, monien tonttikatselmuksien ja jopa muutaman tarjouksen jälkeen minä hävisin pitkän väsytystaistelun (Johannes sanoisi tässä kohtaa, että tulin vihdoin järkiini) ja meistä tuli tiukan tinkaamisen jälkeen Suur-Leppävaarassa sijaitsevan rintamamiestalotontin omistajia.

Meille tontin sijainti on ollut alusta asti supertärkeää. Perheiden ja myös jonkin mystisen tunnesiteen takia haluttiin jäädä Espooseen. Etelä-Espoo oli liian kaukana, kun kehää pitkin pitää hurrutella molempien töihin. Palvelut piti olla lähellä. Meille sijainti oli loppujen lopuksi niin tärkeä, että budjettia ammuttiin nilkkaan jonnin verran jo projektin alkumetreillä :)


Siinähän se! Tontin länsiraja alkaa oikealla häämöttävistä tuijista ja kokonaispinta-alaa sillä on 963 neliötä. Vähän jopa ekstraa meidän tarpeisiin, mutta sijainti liian mainio antaakseen tämän pikkuseikan häiritä. Meidän onneksi kaava ei antanut rakentaa tontille mitään muuta kuin yhden omakotitalon, sillä paritalo-ostajat olisivat muuten jo napanneet tämän aarteen omakseen. Rakentamismääräysten suhteen kaava on tässä kaupunginosassa erittäin löyhä, mikä taas oli iso plussa lopullisia päätöksiä tehtäessä. Huono puoli oli ehdottomasti taas se, että tontilla on purkukuntoinen talo, joka valitettavasti tulee nostamaan maatöiden hintaa. Uusi koti tullaan rakentamaan niin korkealle kuin mahdollista eli tontin itäreunaan ja samalla mahdollisimman kauaksi kaikista naapureista.  Tässä kuva arkkitehdin luonnoksesta talon sijainniksi.


Kaavan lisäksi toinen myyjän kiusankappale näkyy alla olevassa kuvassa. Tontilla sijaitsee ensimmäisen maailmansodan aikainen tuliasema, johon saatiin vasta juuri ennen kauppojen vahvistamista kajoamislupa. Mielipiteet tuliasemasta onkin jakaneet suvun hyvin kahtia! Toiset kiukkuavat, että tuliasema pitäisi säästää tai vähintääkin siirtää turvaan tontin toiseen osaan. Osa, minä mukaan lukien, sanoo, että matalaksi vaan. Aika näyttää kumpi leiri voittaa...

 

Seuraavassa blogissa:
  • miksi hirsitalo
  • miten valittiin talotoimittaja
  • mistä sopiva arkkitehti